OHJEITA INHAN VAKUUTUSKASSAN JÄSENILLE

Inhan Vakuutuskassan päättävänä elimenä toimii kassanhallitus.
Hallituksessa on kuusi varsinaista ja kolme yleisvarajäsentä. Kassanjohtaja toimii kokouksissa sihteerinä. Hän ei osallistu päätöksiin mutta hänellä on puhe- ja esittelyoikeus käsiteltävissä asioissa.
**Korvauksia maksetaan sääntöihin perustuen. Tutustu ensin sääntöihin.  Lääkärin määräämät reseptilääkkeet voit hakea Ähtärin ja Tuurin sekä Soinin apteekista ja ne saa ilmaiseksi, kuitenkin tulee heti lääkereseptiä esittäessään mainita kuulumisesta Inhan Vakuutuskassaan. Vain näissä apteekeissa on jäsenlista. Muualta kuin näistä apteekeista lääkkeet ostaessaan tulee pyytää nimelle kirjoitettu kuitti. Jäsenlistaa päivitetään aina tarpeen mukaan. Saattaa olla että jonkin lomautuskauden aikana lista ei ole ajantasalla, apteekista yleensä soitetaan kassanjohtajalle ja kysytään ko. henkilön jäsenyyttä. Varminta on maksaa ostokset ja toimittaa lasku kassalle.
Kassanjohtaja selvittää jäsenyyden palkkalaskennasta tai tehtaan luottamusmiehiltä.

Jouduttuasi käymään yksityisellä lääkärillä, silmä- tai muulla lääkärillä, niin maksettuasi laskun toimita se ensin Kelan toimistoon ja hae korvausta ensin Kelalta ja sen jälkeen jäävästä osasta korvausta haetaan Vakuutuskassalta.

**Vakuutuskassa korvaa tkmaksut, polimaksut, hammashoidosta sääntöjen mukaisesti.
Fysikaalisesta, lääkärin määräämästä hoidosta korvataan Kelan suorituksen jälkeen jäävä osa.
30 kertaa saman tilikauden aikana.
Matkakorvauksia
maksetaan, ne täytyy lääkärissä käytyäsi hakea ensin Kelasta.
Silmälaseista korvataan enintään 350 € kun olet ollut vuoden maksavana kassanjäsenenä ja kahden vuoden välein.
Pitkään sairastava, tai äitiyslomalla oleva ja Kelalle joutuva voi sääntöjen mukaan hakea lisäpvärahaa jota maksetaan 60pvän ajalta. Tästä vähennetään mahdolliset sairaalapäivät.

Huom! Mikäli sairastut kesken työpäivän, pyydä työnjohtajalta lääkäriin lähtiessäsi lähete. Lähetteellä pääset Lääkäriasemalle ja tällöin käynti on ilmainen. Yleensä pääsee vielä mahdolliseen jälkitarkastukseen ilmaiseksi. ts. tehtaan työterveyshuolto maksaa ne.

***Työtapaturman sattuessa sinun tulee mainita kyseessä olevan tapaturman kun menet ensiapuun tai polille. Myöskin apteekissa mainitse tämä mikäli lääkäri määrää jotain lääkkeitä. Työnantajan vakuutus korvaa nämä.

Kun haet korvausta ensimmäisen kerran merkitse kuittiin johonkin kohtaan tilinumerosi, korvaukset maksetaan suoraan tilille.Ilmoita  myös jos tilinumerosi vaihtuu. Kassalla on kuitteja varten  laatikoita työosastoilla.

*Käytä kuitenkin terveyskeskuksen palveluja mikäli vaivasi ei vaadi erikoislääkäriä. Näin säästetään kassan varoja jotka jäsenmaksuilla peritään jokaiselta jäseneltä.

Yhteydenotot:
Kassanjohtaja 

Oiva Järvinen
Korsukuja 9
63700 Ähtäri
040-8650753
 

Yhteystiedot
Säännöt
Ohjeita jäsenille
Linkit

 


Inhan metallityöväen ammattiosasto